Tämmöinen lyhyt katsaus viimeaikaisiin tapahtumiin.
Viime perjantaina käytiin jennan kanssa syömässä ostarilla viikonlopun alun kunniaksi ja, kun käveltiin takaisin kohti centteriä, josta
kuljetukset lähtee takasin villageen niin pääsi herra pitkäkyntinen meikäläisen iholle
ja onnistu nappaamaan puhelimen taskustani. Onneksi ei sentään lompakko lähtenyt
joka oli toisessa taskussa, mut kyllähän se kuitenkin kovin ärsytti. No tämän seurauksena alkoi sitten useamman
päivän rumpa kun piti ostaa uusi liittymä vain huomatakseen, että mukana ollut
varapuhelin ei suostu toimimaan. Lopulta piti ostaa kokonaan uusi puhelin ja
sittenkin oli vielä vaikeuksia yhteyksien kanssa. Loppu hyvin kaikki hyvin eli
tiistaiaamuna uusipuhelin päättikin ruveta ottamaan yhteyttä internettiin ja
näin pääsi allekirjoittanut taas mukaan maailman tapahtumiin. (hyi olen riippuvainen internetistä!)
viikonloppuna tehtiin kuitenkin muutakin kuin murehdittiin
puhelinta!
Lauantaina mentiin katsastamaan apartheid museo ja olihan se
ihan kiehtova paikka MUTTA, siltikin jätti vähän kylmäksi. odotin hivenen
enemmän.
Sunnuntaina lähdettiinkin Monte casinolle katsomaan Sounds
of music musikaalia ja se oli kyllä huikean hyvä ja salin kokokin oli
eriluokkaa kuin Seinäjoen kaupungin teatterissa tai edes Vaasan! Mukana oli
siis myös kids havenin porukkaa, koska kyseessä oli joku hyväntekeväisyys
varoja keräävä näytös.
Muiden lähtiessä takaisin kohti villagea busseilla,
jäätiin muutamien voluntaarien kanssa vielä syömään casinolla sijaitsevaan
ravintolaan.
Tällä viikolla ollaaan töissä oltu pääsiäis teemassa ja sitä
mukaan ollaankin sit meidän ”luokan” kanssa maalattu pääsiäsmunia ja
askarreltu pääsiäispupuja sekä tehty kasvomaalauksia.
Tänään torstaina käytiin Bunny Parkissa kaikkien tarhan
lasten kanssa. Sielä oli siis pupuja ja riikinkukkoja vapaana joka paikassa ja
sit vuohia, sikoja, ankkoja yms "maatilan" eläimiä,.
Täällä ei paljoo trulleja näy! Hyvää pääsiäistä vaan
kaikille!
ps. seuraavan viikon sunnuntaina onkin sit lähtö Cape
towniin! Supermeganice juttu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti